En ollut aikaisemmin kuullutkaan moisesta asiasta. Opin siis taas jotain uutta. Tekniikka on ilmeisesti aika vanha, mutta mielestäni sillä voi opettaa koulussa kudontaan liittyviä käsitteitä hyvin. Mielestäni tekniikassa tulee ilmi myös kudonnan "periaate", minkä takia tekniikka on erittäin hyvä jos ei ole mahdollisuutta kokeilla oikeilla kangaspuilla kutomista. Tekniikalla saadaan siis tehtyjä nauhoja. Nauhoja voi tietenkin käyttää monin eri tavoin, esimerkiksi vyönä. Varsinaisessa pirtanauhassa ei loimilankojen tulisi erottua kuteen joukosta, mutta pirtanauhaan liittyy myös muita erilaisia tekniikoita. Itse tein myös (vähän vahingossa) palttinanauhaa, jossa loimilangat tulevat näkyviin. En kokeilisi tätä tekniikkaa ihan pienimpien alakoululaisten kanssa, mutta vanhempien alakoululaisten kanssa voisi jopa onnistuakkin.
Välineeksi tarvitaan siis pirta, joka on puinen tai muovinen levy, jossa on vuorotellen reikiä ja "lovia". Nauhan paksuutta voi säädellä loimilankojen määrällä. Nauhaan tuleva kuviointi määrää kuinka loimilangat pujotetaan pirrasta. Itse tein pystyraitoja, jolloin laitoin aina vierekkäiseen reikään ja loveen saman väriset loimet. Vaakaraitoja saisi, jos laittaisi reikiin yhden väriset langat ja loviin toisen väriset langat (tämän enempää en pystykkään hahmottamaan kuvion muodostumista nauhaan tekniikan vierauden vuoksi).
Homma aloitetaan sillä, että mietitään kuinka loimilangat pujotetaan pirran reikiin ja loviin, jotta saadaan halutunlainen kuvio nauhaan. Käytimme "normaalin paksuista" puuvillalankaa. Lanka pujotetaan pirtaan siis halutulla tavalla, ja ainakin itsellä, tämä vaati suunnattomasti hermoja. Pirta asetetaan loimilankojen keskelle ja solmitaan molemmista päistä solmuille (ennen solmujen tekemistä on kuitenkin varmistettava etteivät loimilangat ole keskenään sotkussa, joten loimien selvittelyyn vaaditaan lisää hermoja). Kun vihdoinkin, hammasta purren, on loimilangat saatu selvitettyä ja solmittua pirran ollessa loimilangoissa kiinni, voidaan aloittaa kutominen. Kutomiseen tarvitaan kudetta. Kude laitetaan sukkulan ympärille (tässä onnistuu myös pienen lankavyyhdin kanssa). Pirtanauhassa ei kudelanka näy kuin vähän reunoilla, joten sen värillä ei ole niin suurta merkitystä. Loimilankojen toinen pää solmitaan johonkin tukevaan kiinni. Itse käytin metallista pöydän jalkaa, joka ei liikkunut vaikka miten olisin vetänyt. Loimen toinen pää sidotaan kiinni omalle vyötärölle. Kuulin, että joskus loimet on sidottu kahden oppilaan vyötärölle (he kutoivat siis samaan loimeen, eri päistä aloittaen). Olisi hyvä huomioida myös loimen tason korkeus, sillä on ergonomisesti epämukavaa, jos loimen toinen pää on sidottu liian ylös. Loimia tulee siis pitää todella kireällä. Kutominen tapahtuu siten, että pirtaa lasketaan vuorotellen ylös ja alas, ja kude kuljetetaan aina oikealta vasemmalle ja vesemmalta oikealle aukeavasta aukosta. Siis, kun pirta nostetaan ylös, laitetaan kude aukosta vaikka nyt vasemmalta oikealle. Sitten pirta laitetaan alas ja kude aukenevasta aukosta oikealta vasemmalle. Kudetta täytyy "tiivistää" jokaisen pirran noston tai laskun jälkeen, esimerkiksi sormella tökkimällä kudetta edellisen kerroksen kudetta vasten.
Tässä kudotaan palttinanauhaa. Kuvissa näkyy pirta reikineen ja loveineen, loimet sekä kude sukkulan ympärillä.
Tältä näyttää sitten pirtanauha: sidos on niin tiukkaa ettei loimilankoja näy. Jos loimi on löysällä, eikä kudetta tiivistä tarpeeksi tiiviisti, tulee palttinanauhaa (kuten minulla yllä olevissa kuvissa).
On olemassa myös vielä vanhempi tekniikka, lautanauha-tekniikka, joka toimii vähän samaan tapaan. Sitä en kuitenkaan ihan alakoululaisten kanssa testailisi. Siinä on useita neliön muotoisia lautoja, joiden nurkissa on reiät. Loimet täytyy osata pujottaa tietyssä järjestyksessä ja tietystä suunnasta reikiiin. Paketti olisi myös saatava pidettyä kasassa loimien selvittelyn ajan. Jos pirtanauhan loimien kanssa meinasi mennä hermot, niin lautanauhan loimien kanssa ne menivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti