Mikä ihmeen pirtanauha?

En ollut aikaisemmin kuullutkaan moisesta asiasta. Opin siis taas jotain uutta. Tekniikka on ilmeisesti aika vanha, mutta mielestäni sillä voi opettaa koulussa kudontaan liittyviä käsitteitä hyvin. Mielestäni tekniikassa tulee ilmi myös kudonnan "periaate", minkä takia tekniikka on erittäin hyvä jos ei ole mahdollisuutta kokeilla oikeilla kangaspuilla kutomista. Tekniikalla saadaan siis tehtyjä nauhoja. Nauhoja voi tietenkin käyttää monin eri tavoin, esimerkiksi vyönä. Varsinaisessa pirtanauhassa ei loimilankojen tulisi erottua kuteen joukosta, mutta pirtanauhaan liittyy myös muita erilaisia tekniikoita. Itse tein myös (vähän vahingossa) palttinanauhaa, jossa loimilangat tulevat näkyviin. En kokeilisi tätä tekniikkaa ihan pienimpien alakoululaisten kanssa, mutta vanhempien alakoululaisten kanssa voisi jopa onnistuakkin.

Välineeksi tarvitaan siis pirta, joka on puinen tai muovinen levy, jossa on vuorotellen reikiä ja "lovia". Nauhan paksuutta voi säädellä loimilankojen määrällä. Nauhaan tuleva kuviointi määrää kuinka loimilangat pujotetaan pirrasta. Itse tein pystyraitoja, jolloin laitoin aina vierekkäiseen reikään ja loveen saman väriset loimet. Vaakaraitoja saisi, jos laittaisi reikiin yhden väriset langat ja loviin toisen väriset langat (tämän enempää en pystykkään hahmottamaan kuvion muodostumista nauhaan tekniikan vierauden vuoksi).

Homma aloitetaan sillä, että mietitään kuinka loimilangat pujotetaan pirran reikiin ja loviin, jotta saadaan halutunlainen kuvio nauhaan. Käytimme "normaalin paksuista" puuvillalankaa. Lanka pujotetaan pirtaan siis halutulla tavalla, ja ainakin itsellä, tämä vaati suunnattomasti hermoja. Pirta asetetaan loimilankojen keskelle ja solmitaan molemmista päistä solmuille (ennen solmujen tekemistä on kuitenkin varmistettava etteivät loimilangat ole keskenään sotkussa, joten loimien selvittelyyn vaaditaan lisää hermoja). Kun vihdoinkin, hammasta purren, on loimilangat saatu selvitettyä ja solmittua pirran ollessa loimilangoissa kiinni, voidaan aloittaa kutominen. Kutomiseen tarvitaan kudetta. Kude laitetaan sukkulan ympärille (tässä onnistuu myös pienen lankavyyhdin kanssa). Pirtanauhassa ei kudelanka näy kuin vähän reunoilla, joten sen värillä ei ole niin suurta merkitystä. Loimilankojen toinen pää solmitaan johonkin tukevaan kiinni. Itse käytin metallista pöydän jalkaa, joka ei liikkunut vaikka miten olisin vetänyt. Loimen toinen pää sidotaan kiinni omalle vyötärölle. Kuulin, että joskus loimet on sidottu kahden oppilaan vyötärölle (he kutoivat siis samaan loimeen, eri päistä aloittaen). Olisi hyvä huomioida myös loimen tason korkeus, sillä on ergonomisesti epämukavaa, jos loimen toinen pää on sidottu liian ylös. Loimia tulee siis pitää todella kireällä. Kutominen tapahtuu siten, että pirtaa lasketaan vuorotellen ylös ja alas, ja kude kuljetetaan aina oikealta vasemmalle ja vesemmalta oikealle aukeavasta aukosta. Siis, kun pirta nostetaan ylös, laitetaan kude aukosta vaikka nyt vasemmalta oikealle. Sitten pirta laitetaan alas ja kude aukenevasta aukosta oikealta vasemmalle. Kudetta täytyy "tiivistää" jokaisen pirran noston tai laskun jälkeen, esimerkiksi sormella tökkimällä kudetta edellisen kerroksen kudetta vasten.

 Tässä kudotaan palttinanauhaa. Kuvissa näkyy pirta reikineen ja loveineen, loimet sekä kude sukkulan ympärillä.

 Tältä näyttää sitten pirtanauha: sidos on niin tiukkaa ettei loimilankoja näy. Jos loimi on löysällä, eikä kudetta tiivistä tarpeeksi tiiviisti, tulee palttinanauhaa (kuten minulla yllä olevissa kuvissa).

On olemassa myös vielä vanhempi tekniikka, lautanauha-tekniikka, joka toimii vähän samaan tapaan. Sitä en kuitenkaan ihan alakoululaisten kanssa testailisi. Siinä on useita neliön muotoisia lautoja, joiden nurkissa on reiät. Loimet täytyy osata pujottaa tietyssä järjestyksessä ja tietystä suunnasta reikiiin. Paketti olisi myös saatava pidettyä kasassa loimien selvittelyn ajan. Jos pirtanauhan loimien kanssa meinasi mennä hermot, niin lautanauhan loimien kanssa ne menivät.

Huovutusta

Aikaisemmat kokemukseni huovutuksenkin suhteen ovat aika vähäiset. Joskus olen kotona neulahuovuttanut joulukuusen koristeita. Olen märkähuovuttanut POM-opintoihin liittyvällä tekstiilikäsityönkurssilla yhden patalapun. Siinäpä ne :) Tiesin, että tulemme sivuaineessamme jossakin välissä huovuttamaan jotakin. Näin syksyn aikana jossakin kodin tavaratalossa pienistä palloista tehtyjä alustoja. En muista olivatko alustat lasin- vai pannunalusia. Tuolloin sain kuitenkin idean huovuttaa itse palloja, jotka yhdistäisin joko lasin- tai pannunaluseksi. Otin selvää märkähuovutuksesta, etenkin pallojen tekemiseen liittyen. Yllätyin, että niitäkin voi tehdä usealla tavalla. Palloja voi huovuttaa yksinkertaisesti pyörittelemällä villasta käsien välissä pallon ja lisäämällä käsiin välillä saippua-vesiseosta (esim. mäntysuopaa tai marseilles-saippuaa). Käytin itse tätä tekniikkaa. Myös styroksipallon päälle voi märkähuovuttaa (kuvittelin styroksipallon päälle huovuttamisen liittyvän pelkästään kuivana huovuttamiseen) lisäämällä valmiin pallon päälle villaa ohuina kerroksina samalla tavalla huovuttaen. Palloja saa huovutettua myös niin, että laittaa sukkahousujen jalkateriin saman verran villaa ja solmii sukkahousujen jalkateräosiot kiinni (villa jää sukkahousun sisään). Sitten sukkahousut laitetaan pesukoneeseen, ja pesun jälkeen sukkahousuista löytyy valmiita huopapalloja.

Tavoitteenani oli tietenkin tehdä palloista samankokoisia, jotta alunen olisi tasainen. Mietin, miten saan tehtyä samankokoisia palloja. Valmiiden stykoksipallojen käyttäminen olisi siinä mielessä ollut hyödyllistä, kun pallot olisivat olleet valmiiksi samankokoisia. Päätin kuitenkin yrittää saada palloista samankokoisia punnitsemalla kuivaa villaa aina saman verran kuhunkin palloon. Vaikka yritin mitata villaa saman verran, tuli palloista kuitenkin eri kokoisia. Lisäksi pallosta ei heti tule sileä, joten pinnalle joutuu kuitenkin lisäämään hiukan villaa lisää. Päädyin ottaamaan "mututuntumalla" kuivaa villaa, johon lisäsin villakerroksia, ja yritin katsoa, että palloista tulisi samankokoisia. Tässäkin lajissa harjoitus tekee mestarin, sillä viimeisimmät pallot olivat selvästi samankokoisempia kuin alkupään pallot.

Kuivaa villaa 1 gramma palloa varten

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Märkähuovuttaessa täytyy pöydät suojata jollakin (esim. muovilla). Jos tehtävä työ ei ole pinta-alataan kovin suuri, voi alustana käyttää erilaisia "laareja", jolloin vesi pysyy laatikon reunojen sisällä, eikä sotkua tule niin paljoa. Tietenkin oppilaat on hyvä muistaa suojata vielä erikseen.

Tämänkin kokoisessa altaassa pystyy märkähuovuttamaan levynä, jos työ vain mahtuu pinta-alaltaan siihen.

Pallo ei huopunut hetkessä, vaan sen pyörittelemiseen sai käyttää voimaa. Villa on tarpeeksi hupunut, kun ottaa pinnasta kiinni, eikä koko villakerros lähde mukana nousemaan. Veden tulee olla myös todella lämmintä, kun huovuttamisen aloittaa, ja vesi kannattaa vaihtaa aina välillä lämpimämpään.

Tältä se näyttää, kun on juuri aloittanut pyörittelemään märkää ja saippuaista villaa.

Valmis pallo.

 Kun huovutukset on tehty, täytyy huovutetut tuotteet vielä huuhdella vuoroin kuumalla ja kylmällä vedellä, siten että kylmällä vedellä huuhtelu on viimeisin huuhtelu (huuhdellaan niin kauan ettei saippuaa enää irtoa). Tämä viimeistelee huopumisen.

Tein yhteensä 18 palloa, ja päätin tehdä niistä kaksi lasinalusta. Lasinalusia voi käyttää myös pannunalusina. Yhdistin pallot toisiinsa ompelemalla kolmen pallon pötköjä toisiinsa helmilangalla. Minua vähän jännitti etukäteen, miten saan neulan menemään pallojen läpi, jos pallot ovat kauhean kovia. Pallot olivat kuitenkin juuri sopivan pehmeitä ja ompeleminen sujui ongelmitta.

Valmiit pallot

 

Valmis lasinalunen

On vielä mainittava erikseen eräästä märkähuovutustekniikasta, jonka opin opiskelijakollegaltani. Hän oli kierittänyt huopuvaa, 100% villalankaa tiukoille lankakerille. Hän oli laittanut pienet kerät pesupussiin ja pesi ne pesukoneessa. Tuloksena oli erittäin hauskannäköiset huopahelmet.

Kankaanpainantaa: solmubatiikki

Toinen, hieman hankalammaksi osoittautunut kankaanpainotekniikka oli solmubatiikki. Solmubatiikinkin tekeminen kuulostaa erittäin helpolta: solmitaan kangas haluamalla tavalla ja upotetaan se väriseokseen (väripigmenttiä, vettä ja kiinnikejauhetta). Upottamisen jälkeen solmut aukaistaan ja kangas jätetään kuivumaan. Tein kerralla kaksi näytettä. Toisen taittelin haitarimaisesti ja solmin kalalangalla vielä leveyssuuntaan muutamia solmuja. Tuloksena olisi pitänyt tulla hauskannäköisesti "siksakin" näköisiä raitoja. Toisessa näytteessä solmin kankaan keskelle kalalangalla kaksi solmua, jolloin lopputulokseksi kankaaseen olisi pitänyt tulla kaksi ympyrää. Molemmat kankaat upottamisen ja solmujen aukaisemisen jälkeen näyttivät samalta: valkoinen kangas oli kauttaaltaan värjäytynyt oranssiksi (mikä oli väriseokseni väri).

Tältä näytti haitarimaisesti taiteltu ja solmittu näyte.

Aivan demon lopuksi joltakin jäi yli violetin väristä väriä. Ajattelin samantien yrittää sitten vielä yhden kerran tekemällä yhden näytteen (jos vika olisikin vaikka ollut oranssissa värissä, eikä solmimistekniikassa). Nyt tein kankaaseen kaksi solmua kalalangalla PAKSULTI ja TIUKASTI solmien. Toisen solmun vahvistin vielä kuminauhalla. Nyt myös upotin kankaan nopeasti väriin, enkä jättänyt sitä sinne lillumaan. Nyt, kun solmut olivat niin tiukat, minulla oli hieman vaikeuksia saada solmitut langat auki. Mutta aikani ährättyäni sain solmut auki ja näyte oli onnistunut! (Ei tarvinnut sentään niin monesti yrittää kuin marmorointia).

Tältä näyttää onnistunut solmubatiikki.

Yleisesti ottaen voin todeta, että kankaanpainanta on huomattavasti helpompaa, joutuisampaa ja hauskempaa, kun kaikki valmistelut on tehty huolella valmiiksi! Ei siis kannata hötkyillä värien tekemisen kanssa, vaan kannattaa ajatuksella sekoittaa oikeat värit keskenään. Myös kankaan valmistelu kannattaa tehdä huolella (esim. solmujen solmiminen), jotta ei tarvitse ottaa montaa kertaa uusiksi. Kankaanpainantavärit yleensä kiinnitetään silittämällä kangas. Tämän jälkeen kankaat ovat valmiita käytettäviksi ja pestäviksi. On vielä muistutettava siitä, että kannattaa selvittää kuinka värit hävitetään käytön jälkeen. Esimerkiksi liisteriä EI saa heittää viemäriin tukkeutumisvaaran vuoksi. Liisterin voi antaa kuivua astiassaan ja kovetettuaan heittää roskikseen.

Kankaanpainantaa: marmorointi

Tekstiilikäsityön sivuaineessa työskentelimme erilaisten kankaanpainotekniikoiden kanssa muutaman tunnin ajan. Kuulostaa helpolta: tehdään pareittain ohjeiden mukaan kokeiluja eri tekniikoin. Kohtasin kuitenkin haasteita, erityisesti kahteen tekniikkaan liittyen. 

Ensimmäinen haaste tuli vastaan marmoroinnissa. Marmorointi oli "minun tekniikkani" (eli itse tein siitä kanssaopiskelijoilleni opetusmonisteen, ja "opetin" kyseisen tekniikan heille).

Lyhykäisyydessään marmorointi tapahtuu siten, että liisterin pinnalle tipotellaan värejä. Kun halutut värit on tipoteltu liisterin pinnalle, tehdään jollakin ohuella tikulla (esim. kampa tai vaikka neulepuikko) kuvioita kevyesti liisterin pinnalle. (Tässä kohti on hyvä huomioida myös se, ettei liisterin pintaa pysty tekemään selvää, symbolista kuvaa).

Tehdessäni kokeilukappaleita esimerkeiksi kokeilukerrallemme noudatin Hyvä sauma- oppikirjan ohjeita vaihe vaiheelta. Luulin onnistuneeni. Mutta, opettajamme kysyi, kuin ohimennen, mitä värejä oikein käytimme ja tulihan väripigmentin sekaan sekoitettua värin kiinnikeainetta (ruiskuemulsiota) - No, oli sitten tullut käytettyä pelkkiä väripigmenttejä.

Tältä näytti ensimmäinen kokeilukappaleeni, jossa on siis käytetty pelkkiä väripigmenttejä.

Ajattelin tehdä itselleni sitten uudet näytekappaleet  kokeilukerrallamme. Demolta alkoi loppua aika eikä liisteri ilmeisest ehtinyt jähmettyä tarpeeksi, sillä seuraavasta näytteestä tuli erittäin haalea (vaikka nyt oli pigmenttiin lisätty ruiskuemulsiota).

                                                     Näyte liian löysään liisteriin.

Eihän se sitten auttanut muu kuin mennä omalla ajalla kässän luokkaan. Ajattelin, että nyt teen rauhassa itselleni liisteriä ja käytän oikeita värejä. Innostuksissani löysin kaapista valmiiksi sekoitettuja värejä ja ajattelin hyödyntää niitä (väriä menee vain muutamia tippoja yhteen marmorointiin). No, värit eivät tainneetkaan olla ihan oikeita, sillä näyte ei kuivuttuaan näyttänyt oikealta. Marmoroidussa kankaassa tulisi haaleasti näkyä vedetyt muodot/viivat, mutta niissä näytteissä oli näkyvillä vain eri värejä, kuin liukuvärjättynä. Aloin jo menettää toivoni; kuinka vaikeaa olisi yhden onnistuneen marmorointinäytteen tekeminen? Ei auttanut kuin vielä kerran valmistaa itselleni liisteri. Tällä kertaa päätin, että teen väritkin ihan itse, jotta tiedän varmasti, että ne ovat oikeita värejä. Tällaisen lopputuloksen sain, kun tein oikean paksuista liisteriä ja käytin oikeita värejä:

En ole vieläkään oikein tyytyväinen näytteisiin. Mielestäni marmoroinnin kuvio näkyy parhaiten ensimmäisestä, pelkillä väripigmenteillä tehdyssä näytteessä.

Tutustautumista blogien maailmaan

Miten hurjalta ensimmäisen blogi-tekstin julkaiseminen tuntuukaan! Olen henkisesti valmistautunut tämän blogin pitämiseen tutustumalla muihin blogeihin sekä lukemalla pari kirjaa blogeihin liittyen (Kilpi, T.: Blogit ja blokkaaminen sekä Kalliala, E.: Sosiaalinen media opetuksessa). Pidän blogia viestintä- ja mediataito aihekokonaisuus-kurssiin liittyen. Päätin yhdistää tähän myös tekstiilikäsityön sivuaineeni, jota suoritan parhaillaan. Pyrin siis kertomaan erilaisista tekstiilikäsityön tekniikoista, ja etenkin antamaan vinkkejä niiden toteuttamiseen ja onnistumiseen (kuinka monta kertaa täytyykään kokeilla marmorointia ennen kuin se onnistuu?!).